Hahmo: Mörkö

Mörkö

Mörkö on Tove Janssonin luomassa Muumimaailmassa esiintyvä hahmo. Mörkö on hyytävän kylmä olento, joka jäädyttää kaiken, mihin koskee.
Mörkö esiintyy ensimmäisen kerran kirjassa Taikurin hattu (1948) jossa hän puhuu jopa pari lausetta. Hän saapuu Muumilaaksoon hakemaan takaisin Kuningasrubiinia, jonka Tiuhti ja Viuhti ovat häneltä varastaneet. Mörön ulkomuoto kuvataan samanlaisena kuin myöhemmissä kirjoissa: hän on möhkälemäinen, jonkinlaisen kaavun tai kaapumaisen nahan peittämä hahmo, jolla on leveä nenä, kiiluvat silmät ja rivi irvistäviä hampaita.
Mörkö on jääkylmä ja jäädyttää kaiken mihin koskee. Taikurin hatussa hän myös poikkeuksellisesti puhuu -vaikka vain yksisanaisia lauseita- mutta myöhemmissä kirjoissa hän ei enää puhu vaan ääntelee mörisemällä. Muumit onnistuvat lepyttämään Mörön antamalla hänelle kirjassa Taikurin hatun ja Mörkö lähtee laaksosta.
Seuraavassa muumikirjassa Muumipapan urotyöt (1950) kuvataan, kuinka Muumipappa nuoruudessaan kohtasi Mörön ja pelasti Hemulin tädin tämän kynsistä. Mörkö kuvataan päällekäyvänä ja petomaisena hahmona, joka yrittää syödä Hemulin tädin. Samanlaisessa roolissa Mörkö esiintyy myös kuvakirjassa Kuka lohduttaisi Nyytiä? (1960), jossa Nyyti pelastaa Tuitun Möröltä.
Taikatalvessa (1957) Mörkö on kuitenkin riisuttu petomaisista piirteistä: kaikki edelleenkin pelkäävät häntä, mutta vain siksi, että hän on jääkylmä ja jäädyttää kaiken mihin koskee. Valo ja tuli houkuttavat Mörköä puoleensa, sillä hän etsii lämmikettä ikuiseen kylmyyteensä, mutta kun hän istuu Muumilaakson asukkaiden talvikokon päälle, hän onnistuu vain sammuttamaan sen.
Kirjassa Muumipappa ja meri (1965) Mörkö saa merkittävimmän roolinsa. Hän ei ole enää peto vaan traaginen hahmo, joka on kylmyytensä vuoksi tuomittu ikuiseen yksinäisyyteen.
Kun Mörkö saapuu Muumitalon luo, Pikku Myy paljastaa että Mörkö on ihastunut Muumipeikkoon ja vaikka Myyllä ei ole todisteita, niin silti tämä on yleinen uskomus.
Monet, jotka ovat eläneet lapsuutensa "Muumilaakson tarinoita"-animaatiosarjan kanssa -kuten kyseinen bloggaaja-, ovat kokeneet Mörön todella pelottavaksi ja kauheaksi hahmoksi. Tämä johtuu kaiketi Mörön pelottavasta, karjuvasta äänestä, ulkonäöstä ja/tai uhkaavasta taustamusiikista sen ilmestyessä.
Televisiosarjassa muumit odottavat Mörön tuloa Tiuhdin ja Viuhdin vihjeestä. Nipsu yrittää vakuuttaa muumeille ja itselleen, ettei mörköä ole ja on lähdössä kotiin. Hänen astuessaan muumien ovesta ulos Mörkö on oven takana odottamassa. Nipsu ei huomaa Mörköä heti vaan ehtii ottaa muutaman askeleen kunnes tajuaa että hänen vieressään on joku. Nipsu kääntyy hitaasti ja huomaa kauhukseen Mörön seisovan aivan oven vieressä ja juoksee kiljuen sisälle.
Taikurin hatussa taas Muumiperhe odottaa Mörköä, mutta Piisamirotta menee pihalle 'pisauttamaan' ja pian he huomaavat Mörön olevan heidän edessään, joka peräti sanoo kaksi sanaa: "Paljon!" ja "Todista!".
Televisiosarjassakaan Mörkö ei puhu, paitsi ensiesiintymisessään hän sanoo kahdesti mörisevällä äänellä "Minä palaan!".
Mörön viimeisessä esiintymisessä kirjoissa, Muumipapassa ja meressä, Mörkö ei enää lopussa ole kylmä, koska Muumipeikko sai hänet lämpimäksi. Mörkö on hyväntahtoinen ja yksinäinen kulkija, joka kaipaa ystävää.





Tiesitkö?

Muumikirjoissa yleensä esiintyvä Mörkö on naispuolinen (siihen viitataan ruotsiksi sanalla "hon"), mutta Tove Janssonin ensimmäisessä sarjakuvassa Jorden går under! (1947-48), esiintyy toinen miespuolinen Mörkö. Tove Jansson näkee Mörön kuvaavan Muumeissa skandinaavista melankolisuutta.





Muumilaakson tarinoiden jaksot, joissa Mörkö esiintyy:


Pikkuruiset vieraat (jakso 6)
Matkalaukku (jakso 7)
Muumipeikon ja Pikku Myyn talvinen seikkailu (jakso 21)
Keskitalven kokko (jakso 36)
Loitsu (jakso 37)
Muumipapan muistelmat I (jakso 60)
Hiekkaveistoksia (jakso 82)
Lisäksi jaksossa Hemulitäti tulee muumitaloon (jakso 80) esiintyy monta mörköä, mutta nämä ovat todellisuudessa vain möröiksi pukeutuneet Muumipeikko, Pikku Myy, Niiskuneiti, Nipsu ja Nuuskamuikkunen, jotka haluavat saada tädin lähtemään Muumitalosta. Ulkonäöstäkin näkee, että möröt eivät ole oikeita; niissä on ryppyjä ja tilkkuja.



Lähteet:

Wikipedia

Muumilaakson tarinoita

Hahmo: Haisuli

Haisuli


Haisuli on pieni, ruskea, karvainen satuhahmo Tove Janssonin Muumi-tarinoissa ja animessa Muumilaakson tarinoita. Muumi-kirjoissa Haisuli ei kuitenkaan esiinny. Animaatiosarjassa hänelle on kuvattu vaaleanpunaiset, palloihin päättyvät tuntosarvet. Haisulia kuvataan Muumi-sarjoissa varkaaksi. Haisuli asuu Muumilaaksossa, mutta hänellä ei ole vakituista kotia. Yleensä hän asustelee metsässä, yleisesti puunrungossa.
Luonteenpiirteinä voisi mainita, että hän on ahne, ajattelee ensisijaisesti lähinnä omaa etuaan, pitää arvokkaista esineistä, nauttii suuresti tekemällä toisista pilkkaa ja on myös hirveän utelias. Hän ei silti ole läpikotaisin paha eikä vailla inhimillisiä ominaisuuksia. Luonnollisesti Haisuli ei erityisemmin pidä vedestä.
Haisuli keppostelee mielellään ja aiheuttaa harmia jatkuvasti etenkin pihistelemällä tavaroita. Siksipä Muumilaakson asukkaat välttelevät häntä, eikä hänellä juurikaan ole ystäviä. Muumit tapansa mukaan tosin ovat yrittäneet olla Haisulia kohtaan suvaitsevaisia, vaikka toisinaan hän ylittää jopa heidänkin sietokykyjensä rajat.
--> Haisuli on Muumi-tarinoiden ainoa "vakituinen" rikollinen, ilman häntä Muumilaakson poliisi olisi työtön.

Tiesitkö? Tätä ei ilmene televisioformaatissa:
Muumi-sarjakuvissa Haisuli nimensä mukaisesti haisee pahalta. Tätä käytetään toisinaan hyväksi, kun halutaan päästä eroon jostakin henkilöstä, mutta ei haluta suoraan sanoa sitä. Lisäksi Haisuli syö melkein mitä vain, muun muassa huonekaluja.

Kirja:
Haisulilla on merkittävä rooli myös Tove Janssonin viimeisessä Muumi-kirjassa Outo vieras Muumitalossa (1980), joka on sarjakuvien ohella Janssonin ainoa Muumi-teos, jossa Haisuli esiintyy. Kirjassa Haisuli esiintyy nimellä Merirosvo-Haisuli, joka tulee keskellä yötä Muumitaloon. Muumitalossa nousee kova meteli, kun kaikki huonekalut ovat hajalla ja kaikkialla leijailee "kammottava haisu". Esi-isä esittää valituksia kaakeliuunin takaa ja lukuisat Muumitalon asukkaat kokoontuvat pitämään neuvottelua. Pikku Myy lähtee alas kellariin tutkimaan, kuka vieras on ja löytää tämän. Haisuli istuu keittiössä tuolilla, kun Muumipappa tulee paikalle ja huomaa, että vieras on Merirosvo-Haisuli, jonka hän on tuntenut nuoruudessaan.

Lähteet:
Wikipedia
Muumilaakson tarinoita

Hahmo: Surku

Surku

Surku on Tove Janssonin Muumi-teoksissa esiintyvä pieni ja alakuloinen koira. Se esiintyy vuonna 1958 ilmestyneessä Taikatalvi-kirjassa. Muumilaakson tarinoita-sarjassa Surkuun tutustutaan jaksossa Talven vieraita.
Surku on esiintynyt myös Muumi-sarjakuvissa, joskin hahmo on niissä hiukan erilainen. Se kuuluu Miskalle ja joutuu käyttämään kuonokoppaa, koska pelkää jonkun muuten arvaavan suuren salaisuutensa: hän pitää vain kissoista. Kissat eivät kuitenkaan pidä siitä, joten Surku on onneton.

Hahmon kuvaus
Surku-koira on kooltaan pieni ja väriltään vaaleanruskea. Sillä on päällään punainen viitta, joka on kiinni hakaneulalla. Surkun päätä koristaa niin ikään punainen hiippalakki. Surku on nimensä mukaan alakuloinen, yksinäinen kulkuri. Surku asuu uimahuoneella Tuutikin kanssa ja on päivisin komerossa. Surkun unelma on liittyä susilaumaan, sillä Surku kokee sudet veljikseen.
Se kiipeää joka yö vuorelle ulvomaan kuuta toivoen, että sen susiveljet kuulisivat. Eräänä yönä Surkun veljet vihdoin saapuvat. Surkun suureksi pettymykseksi ne aikovatkin syödä Surkun, eivätkä ottaa sitä vastaan veljenään. Tämän ymmärtäessään Surku huokaa: "Taisin erehtyä. Syökää minut sitten. Minkäs sille mahtaa." Surkun pelastaa kuitenkin torvea soittava Hemuli, joka on saapunut Muumilaaksoon samoihin aikoihin kuin Surku. Surku lähtee Hemulin ja pienen ötökkä-Salomen mukana pois Muumilaaksosta ja jatkaa taivaltaan heidän kanssaan.


Lähteet:
Wikipedia
Muumilaakson tarinoita

Hahmo: Tuutikki

Tuutikki alias Tuu-Tikki

Tuutikki, joidenkin käännösten mukaan Tuu-Tikki, on Muumilaaksossa asuva talvea rakastava hahmo, joka asuu talvisin Muumien uimahuoneessa kahdeksan näkymättömän päästäisen kanssa. Tuutikin esikuvana on ollut muumien luojan Tove Janssonin elämänkumppani Tuulikki Pietilä.
Luonteeltaan Tuutikki on aktiivinen, elämänmyönteinen ja kiinnostunut kaikista asioista. Hänellä on merkittävä tehtävä eräissä sarjakuvissa sekä esimerkiksi kirjassa Taikatalvi, mutta läheskään kaikissa Muumi-teoksissa hahmo ei esiinny. Hän ei nuku talviunta.
Tuutikilla on asunaan punavalkoraitainen paita sekä punainen hattu (sisältä sininen) ja housut.
Eräänä talvena Tuutikki rakensi lumihevosen Jäärouvaa varten. Myy halusi ehdottomasti nähdä Jäärouvan läheltä, vaikka Tuutikki kielsi ja varoitti Jäärouvan jäätävästä katseesta. Myy meni kuitenkin kielloista huolimatta ja jäätyi. Tuutikki ja Muumipeikko alkoivat sulattaa häntä, missä he sitten onnistuivatkin.

Muumijaksot missä Tuutikki esiintyy:
Näkymätön lapsi (osa 9)
Ninni saa hymynsä takaisin (osa 10)
Muumipeikon ja Pikku Myyn talvinen seikkailu (osa 21)
Talven vieraita (osa 22)
Keskitalven kokko (osa 36)


Lähteet:
Wikipedia
Muumilaakson tarinoita

Heips!

Ajattelin sitten perustaa ihkaoman tällaisen plokin vai mikä tämä nyt oli.
Ajattelin myös paljon muuta: mitä kaikkea itsestäni täällä kertoisin, mihin asiaan nettipäiväkirjani yleensä liittyisi, mutta nyt ei tule kerta kaikkiaan mitään kirjoitettavaa mieleen enkä päässyt pohdinnoissani oikeastaan yhtään minkäänlaiseen lopputulokseen, että mitä minä tähän pistän.
Ette arvaakaan kuinka jo nyt tuo heittopilkun viereinen nappula on kulunut viimeisen viiden minuutin aikana. Herranjehmale, enhän minä saa tähän mitään aikaan.
Muttajoosiis, olen Zuzzi. 13-vuotias -tällä hetkellä, joka tarkoittaa isänpäivää -08- tyttö Keski-Suomesta ja kirjoitan tänne Muumeista. Keksin aiheen vasta tänään *taputaputap*. Aion kirjoittaa siitä, miten minä itse olen kasvanut niiden valkoisten isomahaisten möhkäleiden kanssa. Niistä möhkäleistä on tullut minulle varsin tärkeitä vuosien saatossa.
Heillä on kaikki asiat hyvin.
Heillä on aina tilaa, he ovat vieraanvaraisia.
He keksivät aina jotain puuhaa.
Heillä on hyvä itse- ja omatunto.
Heidän psykologiansa ei ole verrattavissa.
Jokainen heistä on omanlaisensa filosofi.
Heillä on ihan eri huolenaiheet kuin meillä täällä, yleensä ei mitään murheita.
Muumit ovat todellakin mahtavia!

Kukapa ei Muumeista jo etukäteen tietäisi. Mutta tämä on kokemus minulle itsellenikin, tutustun pää- ja sivuhahmoihin ja ihmettelen tietysti, miten Muumeihin ei voi koskaan kyllästyä, miten taidokkaasti ne on tehty ja rakennettu omaksi itsekseen. ...
Animaatiojutskaakin voisi vähän tutkia ja selvittää, miten taidokkaasti kyseiset ovat tehty.

Ja mikä mahtavinta: Muumeissa on jotain arvoituksellista. Muumeissa on mietittävää niin lapsille kuin aikuisille. Muumit miettivät syvällisiä, mutta lapsetkin ymmärtävät sen. Muumit puhuvat kaunista suomea ja sitä yksinkertaisesti tajuaa. Muumit käyttävät vertauskuvia.

MUUMIT ROCKS!

Rakkaudella,
Zuzzi